maanantai 17. helmikuuta 2014

Välikausikasoja

Onpa keväinen keli, lumetkin sulavat kovaa vauhtia tuolla tihkusateessa. Kaivoin taas kerran välikausikamppeet kaapista sovitusta varten ja laitoin osan myyntiin. Samalla näpsäisin kuvia kännykkäkamerallani (Varoitus: juttu sisältää luokattoman huonoja kuvia). Vielä olisi turhan paljon vaatetta lasta kohden mutta kun mistään ei raaski luopua ja osa sopii varmaankin vasta syksyllä. Kolme takki+housut-settiä on kyllä omaan makuun jo liikaa alle 2-vuotiaalle, etenkin kun haalari on meillä se ykkösvaate ulkona rymyämiseen. Kokojen arvioiminen on aina yllättävän hankalaa ja kun säistäkään ei voi tietää etukäteen. Viime keväänä välikausivaatteita tarvittiin ehkä 4-5 viikon ajan kun ensin talvi ei meinannut tajuta luovuttaa ja sitten siirryttiinkin jo melkein suoraan kesään!


Välikausijemmasta kaivautui esille myös yksi täysin vieras turkoosi-pinkki takki, suunnilleen esikoisen ensi vuoden koossa. Ollaan kai saatu se tuttujen lapsilta odottamaan seuraavaa käyttäjää. Hassua, kun ei ole mitään muistikuvaa mistä se on meille tupsahtanut! Kirkkaita värejä rakastava esikko tietysti ihastui siihen ikihyviksi.


Tämä kasa muodostui tyttöjen ulkoiluvaatteista ja suurinosa on EDELLEEN sovittamatta. Millähän nuo mukelot seuraavaksi lahjottaisiin? Voiko niille syöttää suklaata vaikka ei ole karkkipäivä? Ja minne vk-rukkaset, kauppatakit, tikkitakit ja toppaliivit on heitetty? Itseni tuntien osa saattaa löytyä pyykkikorin pohjalta, syksyn hiekalla kuorrutettuina, sieltä ne meidän kadonneet yksilöt yleensä löytyvät. Näistä Cupcaken takeista (meidän jemman vanhukset, kaudelta SS11) pienemmän olin sitten säilönyt tomuisena ikean säkkiin, ei sekään ihan mikään ykkösvaihtoehto...Jospa nyt keväällä muistaisin (ja jaksaisin) pestä kaikki toppavaatteet HETI kun ne jäävät käytöstä pois??


Kasan sovittamisen sivutuotteena tulevan hermoromahduksen jälkeen olisi kai vuorossa pipoinventaario. Osa myyntiin, osa käyttöön, osa jemmaan pienempiä varten ja tietysti uusiakin on jo ostoslistalla. Pipoja ei varmaankaan voi koskaan olla liikaa! Tänä keväänä pipotavoite nro 1 on yrittää jättää ne pipot kauppaan, joille ei heti löydy meidän ulkovaatteista kaveria. Niinkin hölmösti on "pari" kertaa käynyt, että uudelle pipolle on lähdetty metsästämään sopivaa takkia pitkin kauppoja ja kirppareita. 


Tämän kevään ensimmäinen pipotulokas on tämä Lindexin raidallinen ihanuus, jonka kaveriksi ajattelin tilata POMPdeLUXin tummansinivalkoisen huivin jos värit sopivat yhteen. Pipojen koot vaan pääsivät loppumaan hurjan nopeasti ja sain tällaisen vain yhdelle tytölle. Toisaalta hyvä juttu, kun yritys on, ettei tytöillä olisi liikaa samoja vaatteita!


Tänään voisi jatkaa sovituksia sadepäivän kunniaksi! :)

2 kommenttia: