tiistai 31. maaliskuuta 2015

Newbie asu

Katsokaa miten ihanan asun löysin eilen Kappahlista! Meillä ei kauheasti ole ollut newbie vaatteita, mutta tämä asu sulatti sydämeni heti! Shortsit olivat isojen puolelta jossa koot ovat 92-110cm ja tunika oli pienten puolelta jossa koot 44-86cm. 
Neiti oli hoitopäivän jälkeen niin väsynyt että sovittelu jäi haaveeksi. Otin tunikasta koon 86cm ja shortseista 92cm. Koko valinnat vaikuttavat osuneen nappiin. Sukkikset vain alle ja tämä setti pääsee käyttöön jo nyt keväällä. 
Settiä ostaessani ajattelin sen sopivan täydellisesti tämän Zaran takin kanssa. Kengät ovat myös Zarasta, vanhempaa mallistoa tosin. Eikö olekkin syötävän suloinen setti? :) 
Lisäksi nappasin mukaani nämä ihanat unirätit. Meillä kaikki lapset ovat käyttäneet rättejä nukkuessaan (ja välillä muutenkin) ihan pienestä asti ja ne ovat kaikille edelleen hurjan tärkeitä. Tämä nuorin kulkee rätti kädessä lähes aina kun siihen on mahdollisuus, nyt on asuun sopivat rätit. :)
Terkuin Siina

maanantai 30. maaliskuuta 2015

MANGO kids

Talvi sitten palasi hetkellisesti mutta sehän ei mitenkään hidasta kesävaateprojektiamme etenemästä, päinvastoin! Muistin yht'äkkiä, että en ole pitkään aikaan tilannut mitään MANGOlta ja siirryin tietysti heti katsastamaan ketjun lastenvaatetarjontaa. Mango kidsillä on aina paljon kivoja vaatteita ja tälläkin kertaa löytyi heti monta hyvää vaihtoehtoa meidän vaatekaappiin. Tässä muutama kuva tarjonnasta:
Ihania pehmeitä sävyjä, kauniita leikkauksia ja tyttömäisiä kuoseja! 


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Talven ja kesän välissä

Se vetinen siirtymäkausi, joka on usein pakollinen paha talven ja kesän välissä. Se on alkanut täällä etelässä, vaikka välillä tuntuukin, että talvi yrittää tehdä tuloa takaisin. Välikauden ulkovaatteita saa usein käyttää aika lyhyen aikaa mutta tänä vuonna tavallista aikaisemmin alkanut, ihanan aurinkoinen kevät taitaa tehdä siihen poikkeuksen. Hyvä niin, sillä meillä on taas perinteisesti "riittävät" varastot takkeja ja haalareita. Tässä muutama kuva viimeviikkojen ulkoiluista. Viikko-pari sitten oli aivan ihanat kelit ja auringossa lämpötila kohosi lähemmäs +15 astetta! 
pipo: Little Maya
takki: Reima
housut: Reima
Name itin softshell-haalarit ovat hyvän mallisia pitkälle ja hoikalle lapselle ja hinta-laatu-suhteeltaan ne ovat aivan erinomaisia. Tänä vuonna valitsimme runsaasta valikoimasta kauniin sinisen haalarin, johon meiltä löytyi jo valmiiksi pipoja ja hanskoja. Tyttömäisillä asusteilla tämäkään haalari ei ole liian poikamainen. Kuvan kanerva/tummansininen Ticketin pipo ostettiin uutena, sillä se sopi niin mainiosti viime kevään Reiman rukkasiin!
pipo: Ticket to Heaven
rukkaset: Reima
haalari: Name it
pipo: Papu design
takki: Reima
housut: Kaxs/KappAhl
pipo: Next
kaulaliina: ei merkkiä
takki: Cupcake

Meilläpäin lumet ovat sulaneet kokonaan ja kadutkin on ihan pian lakaistu. Pyöräilykausi on aloitettu ja lenkkareiden askel on niin ihanan kevyt! Varma kevään merkki on myös se, että lapset alkavat vaatia uloslähtöä heti aamulla silmät aukaistuaan. Aika ihanaa aikaa tämä kevät kuitenkin on. :)


torstai 19. maaliskuuta 2015

"Mini me" by Lindex

Saimme jokunen viikko sitten erittäin kiehtovia uutisia Lindexiltä. Kevään 2015 juhlavaatemallistossa on useita samantyyppisiä vaatteita sekä äidille että tyttärelle. Jotain tällaista me olemmekin kaivanneet! Tässä pieni vilkaisu tarjontaan:
Nämä kauniit mekot ja hameet ilmestyvät Holly&Whyte-tuotemerkillä. Pienille tytöille on siis tänä keväänä tulossa ensimmäistä kertaa ikiomat "hollyt". Mallisto alkaa ilmestymään myymälöihin ensi viikosta lähtien. Kertakaikkiaan ilahduttava uutinen, sillä kyseinen tuotemerkki on ollut jo pitkään yksi omista suosikeistani!
Naisten vaatteiden koot ovat hieman tuotteesta riippuen välillä 34-44 ja tyttöjen vaatteissa koot ovat 104-122cm. Täytynee käydä täydentämässä meidän tyttöjen lomapuvustoa Lindexillä!
Kuvat: Lindex



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Tuuni & Loru

Yhteistyökumppanimme Loru desing yhdisti tänä vuonna voimansa toisen kotimaisen yrityksen, laukkuja ja asusteita valmistavan Tuuni designin kanssa ja niin syntyi kahden suunnittelijan yhteinen tuotemerkki Tuuni & Loru. Tämä taitava kaksikko on nyt suunnitellut uudenlaisen malliston naisille ja pienille tytöille. Mallisto pitää sisällään mustaa, valkoista, pellavaa ja puuteripinkkiä.
Mallistoon kuuluu tuttu suosikkimallimme, perhoshihamekko, sekä kaunis vaaleanpunainen taskumekko pienille tytöille. Lisäksi mallistossa on naisten mekkoja, pipoja, lippahuiveja, laukkuja ja muita asusteita. Kaikki vaatteet ovat kierrätystrikoota, joka valmistetaan vaatetusteollisuuden leikkuuylijäämästä, muokkaamalla sitä ensin kangassilpun kautta langaksi ja siitä uudestaan kankaaksi.
 Tuuni&Lorun uudistunut verkkokauppa löytyy nykyään täältä: www.tuunietloru.fi






maanantai 16. maaliskuuta 2015

Pyörähdys Helsingissä ja pienet ostokset

Kävimme pikaisesti Helsingissä tämän pienen neidin kanssa, viimekerrasta oli aivan liian kauan aikaa! Kaipaan niin tuota kaupungin sykettä! Onnibussilla oli niin näppärä kulkea ja neiti nukkui koko matkan sylissäni, mennen tullen. :)
Päälle valikoitui nyt kevääksi hankittu Mini rodinin pico, lämpömittari näytti reippaasti plussaa niin hyvin jo tarkeni. Asusteet ompelin itse picoon sopivaksi ja ne saivatkin paljon ihastusta kaupungilla. Suuntasimme ensimmäisenä Zaraan, siellä olikin remontti käynnissä ja suurin osa vaatteista ei ollut esillä. Jotakin silti tarttui matkaan.

Meillä oli ihana päivä ja tämä reissu otetaan uusiksi pian. :)

Aurinkoista viikon alkua!
Siina


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Hellepäivien haaveita

Kevät on saapunut ja kesäloma se vaan lähestyy! Me aloitamme lomailun ulkomailla jo toukokuun puolella,  joten kesävaatteet ja kunnon helteet pyörivät tietysti mielessä. Paljon löytyy valmiiksi kaapeista mutta onneksi jotain uuttakin pääsee ostamaan. Varsinkin kenkiä tarvitaan sillä ne eivät koskaan mahdu edelliskesän jäljiltä jalkaan. Keltaista ja tummansinistä meiltä löytyy jo hieman, mm. kollaasin keltainen tunika (nro 4) hankittiin Zarasta jokunen viikko sitten. Lisää auringonkeltaista mahtuu vielä mukaan ja rantakengät ovat ostoslistalla kaikille lapsille.
1. Raitamekko: Zara
2. Muotoiltava rusettipanta: Lindex
3. Farkkushortsit: Mayoral
4. Raidallinen tunika: Zara
5. Kumiset rantakengät: Zara

Uimapukuja on lapsilla jo kahdet per nenä mutta voiko näitä Nextin ihanuuksia vastustaa? Ja kyllähän sitä tulee lomalla uitua monta kertaa päivässä...
Pehmeät pastellisävyt kuuluvat kesään. Varsinkin taivaansinisiä ihanuuksia on nyt paljon tarjolla! Seuraavassa kollaasissa on muutamia vaatteita, jotka löytyvät meidänkin ostoslistalta.
1. raitamekko tyllihelmalla: Billieblush
2. panta: Il Gufo
3. raitamekko: Marc O'Polo
4. denim-mekko: Mini A Ture
5. lintutoppi: Billieblush
6. kimaltavat kangaskengät: Naturino
7. raitapaita: Gant
8. tarrakengät: Lacoste



lauantai 7. maaliskuuta 2015

Elvari popUp kauppa Helsingissä

Käväsimme eilen pikkuneidin kanssa Helsingissä ja suuntasimme ihanaan vaaleanpunaiseen kauppaan, joka sijaitsee Lasipalatsissa. Liike on Helsingissä aina 15.3 asti ja on avoinna joka päivä Ma-Pe klo 10-18.30 (lounastauko 13.30-14.00), La 10-17, Su 12-17. Menkäähän tekemään ihania ostoksia! :)
Nämä ihanat korut lähtivät matkaani ilahduttamaan isompaa neitiä. Meiltä löytyy tänä keväänä mintun väriä vaatteista sekä asusteista, joten nämä korut valitsin sen mukaan. Meillä alkaa olemaan näitä ihania koruja jo aikamoinen kokoelma ja niitä käytetäänkin ahkerasti.
Mekko: Gugguu
Laukku: Zara
Hiuspanta: Pomp de lux

Nyt ostoksille paikanpäälle Lasipalatsiin tai nettikauppaan tästä. :)
Ihanaa viikonloppua kaikille!

Siina

torstai 5. maaliskuuta 2015

Noa Noa Miniature: SS15

Olimme viime vuoden puolella tutustumassa Noa Noa Miniaturen kauniiseen kevät/kesä 2015-mallistoon. Kuvia showroomilta on nähtävissä TÄÄLLÄ. Nyt esittelyvuorossa ovat hetki sitten julkaistut katalogikuvat. Noa Noan kevät tarjoaa taattua tanskalaista tyyliä.
Photos: Noa Noa Miniature


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Varastomyynnit: mm. Danefae ja Arauto Rap

Oletteko jo käyneet Honeyhillin kevään varastomyynneissä? Ne ovat joka torstai klo 11-18 Helsingin Lauttasaaressa. Varastojen aarteiden lisäksi myynnissä on nyt myös mm. Arauto Rapin kevät- ja kesäkenkiä sekä kesämallistoa Danefaelta ja Zippyltä. Tässä pari kuvaa mallistoista!


Tässä vielä tarkemmat tiedot varastomyynnistä. Kannattaa käydä tutustumassa!