sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sporttijengi

Joku aina silloin tällöin kyselee, että käyttävätkö meidän tytöt joka päivä pelkkiä mekkoja ja hameita, joten tässä pieni vilkaisu ihan muunlaiseen vaatetukseen! Meidän koko perhe on hyvin urheilullinen ja haluamme lastemmekin kasvavan terveisiin elintapoihin. Kaikenlainen liikunta on tietysti olleellinen osa sitä. Tyttöjen ensimmäisinä kenkinä tänä keväänä ostettiin parit lenkkarit. Nextin verkkokaupassa on tänä vuonna ihania, edullisia ja superkevyitä lenkkareita sekä aikuisille että lapsille. Isommalle valikoitui neonkeltaista ja pienemmälle vastaavasti kirkasta oranssia.
Tänä keväänä löytyy paljon kivoja t-paitoja ja muita asusteita kirkkaissa väreissä ja näille kengillekin löytyi nopeasti kaveriksi erilaisia asusteita ja t-paitoja. Isomman t-paita on The Brandin perusteeppari, huivi on Stylepit-nettikaupasta, mustavalkoinen rusettipanta on ostettu ulkomailta. Pienemmän oranssi papukaijapaita ja panta ovat H&M:n uutuuksia.
Äidillä on tietysti myös omat juttunsa ja hyvännäköiset vaatteet antavat lisää treenimotivaatiota! Pinkit Nike Air-lenkkarit ja KappAhlin edulliset mutta laadukkaat treenihousut ovat tämän hetken suosikit. KappAhlin treenivaatevalikoima kannattaa käydä katsastamassa!
Reipasta alkavaa viikkoa kaikille!!! :)



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Suosikit

Viimeiset viikot ennen kesälomalle pääsyä ovat taas tuttuun tapaan järjettömän kiireisiä. Pahoittelut hidastuneesta kirjoittelutahdista! Tässä postauksessa otetaan pikakatsaus pariin suosikkiin ja samalla meidän uusimpaan ostokseen: Wheatin SS15-malliston puuterinväriseen tyllihameeseen. Kuten monet teistä tietää, olemme pitkään hehkuttaneet tämän mallin puolesta. Tällä hetkellä kaapeista löytyy kyseistä perustylliä kaksi kappaletta. Reilun vuoden takainen vaaleanpunainen sekä sitten tämä ihana puuterinen uutuus.
Malli on niin loistava ja pitkäikäinen. Tässä hameessa ei ole mitään turhaa ja se sopii yksinkertaisuudessaan vaikka minkälaiseen yläosaan ja tilaisuuteen.
 Tylli on myös hurjan laadukasta ja liukaspintaista, langanvetoja ei tule millään, vaikka nämä päällä tanssitaan ja leikitään monena päivänä viikossa! Sanoisin, että hinta-laatu-suhde on kerrassaan erinomainen.
Molemmat tyllihameet on saatu alennuksella Little Copenhagen-liikkeestä, joka sijaitsee Helsingissä. Kevään puuterinvärinen hame löysi myymälästä kaverikseen myös sopivan värisen pannan.
Onneksi tätä mallia tulee kaudesta toiseen ja joka kerta ihanemmissa väreissä! :)


torstai 16. huhtikuuta 2015

Messuilua

Kävimme lauantaina lapsimessuilla pyörähtämässä ja kyllähän siellä riitti ihmeteltävää. Messut oli minulle ensimmäiset enkä oikein tiennyt mitä sieltä odottaisin. Mukana oli paljon kiinnostavia brändejä, niin entuudestaan tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin. Oli myös mahtavaa päästä juttelemaan näytteilleasettajien kanssa. Messuilla oli niin paljon nähtävää, että kuvaaminen melkein unohtui. Tässä kuitenkin muutamat kuvat tarjonnasta sekä sovituskuvia meidän ostoksista.
Meille mukaan lähti maltilliset ostokset. Mitään ei erityisemmin ollut ostoslistalla mutta eihän hyviä tarjouksia voinut ohittaa! :)
Gugguun osasto oli ehkä itselle odotetuin ja se kyllä täytti kaikki odotukset, tuotteet olivat -20% ja vaatetta oli mukavasti jäljellä vaikka vasta lauantaina meninkin. Ostin molemmille tytöille mustat frilla-topit, nudet ballerinapaidat ja isommalle neidille korallin ballerinamekon, pieneltä neidiltä se löytyikin jo valmiina kaapista. 

Löysin  MaxPlay-pisteeseen ja siellä silmiini osui KG designin tuotteet ja nuo ihanat säästöpossut veivät sydämeni. Meille matkaan lähti pöllö ja robotti.  Ne ovat materiaaliltaan silikonia. Hauskuuden sekä söpöyden lisäksi ne ovat lasten suosikit. Meillä ne otettiin heti leikkiin mukaan. Otin tylsästi mustat molemmista mutta taidan laittaa lisätilausta heidän verkkokauppaan, keltainen ja vaaleanpunainen robotti olisi ihana lisä näiden mustien joukkoon. Kävin kurkkimassa osaston verkkokauppaa ja sieltähän löytyy vaikka mitä ihanaa! Ostoksille pääset tästä!

Siina


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Nextin uutuudet

Pikaisesti tulin vinkkaamaan että Nextille on tullut uutuuksia, ihania! Niinkuin aina, nämäkin viedään nopeasti käsistä. Omat suosikit löytyi heti ja pieni tilaus täytyykin tehdä kun saan lapset nukkumaan. :) 

Siina

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Rusettitukat

Meillä oli niin mukava viikonloppu! Lapsimessuilua, vip-shoppailua Little Copenhagenissa ja mahtavien naisten treffit, mukana menossa mm. ihanaiset Housefive-blogin Sara ja Jotain tekemistä-blogin Pia. Viikonlopun tunnelmia tulossa hieman myöhemmin. Ensin muutama viikonloppuna kotosalla napattu kuva ja vähän asiaa hiuksista.

Meillä on aina kova yritys pitää tyttöjen hiukset kauniisti kiinni, vaikka monesti aamun kiireissä jää kampaukset puolitiehen. Omasta lapsuudenkodista on jotenkin juurtunut ajatus siitä, että pienen tytön pitkä tukka ei ole siisti jos se liehuu valtoimenaan. Ja meneehän se toki helpommin likaiseksi ja takkuunkin avonaisena. Pannat ja kaikenlaiset rusetit ovat meidän suosikkejamme. 

Nämä meidän rusettitukat ovat olleet vauvasta asti sen verran pitkähiuksisia, että ponnareita ja pinnejä on saanut käyttää lähes ensimmäisistä kuukausista asti. Silti varsinkin nuorimmainen haluaa repiä pinnit pois pipojen alta, ulos lähtiessään. Vanhin taas haluaa nukkuakin hiukset kiinni. Pantoja, pinnejä ja kaikenlaisia rusetteja on kerääntynyt tässä vuosien varrella ihan kiitettävä määrä ja onhan se tietty ihanaa kun on valinnanvaraa. Tämä taitaa päteä aika moneen asiaan. ;) 
Mekot/ POMPdeLUX
Hiusrusetit/ H&M
Mukavaa viikkoa kaikille! 
Muistakaahan käydä osallistumassa blogimme facebook-sivulla käynnissä olevaan arvontaan!


perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ikioma ja arvonta

Niinkuin teistä varmasti moni tietää niin minä olen nainen Ikioman takana. 
Aika tarkalleen vuosi sitten ompelin elämäni ensimmäisen pipon. En löytänyt mieleisiä asusteita tyttäreni kevätvaatteisiin, joten marssin Eurokankaaseen ja ostin kangasta. Siitä se innostus sitten lähti kun huomasin, että niistä tuli kivoja. Pipoja tuli tehtyä useita keittiönpöydän äärellä iltahämärässä. Laitoin kuvia pipoista kavereilleni ja erääseen fb-keskusteluryhmään. Nopeasti rupesi tulemaan kyselyitä tekisinkö myyntiin niitä, ihan oikeasti joku halusi niistä maksaa, se tuntui aika hienolta. :)
Olin äityslomalla ja minulla oli mahdollisuus ommella vauvan nukkuessa. Päässä pyöri jatkuvasti uudet ideat ja ompelutaidot kehittyivät. Olen aina tykännyt tehdä käsitöitä ja jo kouluaikana käsityöt oli vahvuuteni. Kangaspinot kasvoivat ja tilauksia alkoi tulla mukavasti. 
Ikiomalle tein omat fb-sivut, jotta saisin sinne pipoista kuvia esille, valikoimaan tuli myös erilaiset pannat ja huivit. Ikiomalla on tällä hetkellä hieman vajaa 2000 seuraajaa ja kokoajan tulee lisää. Muutimme loppuvuodesta uuteen kotiin jossa minulla on oma ompelimo, enää ei tarvitse valloittaa keittiönpöytää. :)
Palasin juuri takaisin omaan päätoimiseen työhöni ja tarkoitus on jatkaa ompelua tässä sivussa. Aika näyttää minkä verran ehdin ommella työn ja perheen ohella. 
Yrityksen perustaminen on ajankohtainen nyt tämän kevään aikana. Tuntuu uskomattoman hienolta, että Ikiomasta tuli mun ikioma yritys, vaikka mun piti vain ommella omille lapsille. :)

Blogimme fb-sivuilla on huikeat 800 tykkäystä ja sen kunniaksi järjestetään arvonta! Tällä kertaa arvotaan yksi vapaavalintainen setti, pipo ja huivi. Arvontaan osallistut tykkäämällä Ikioman fb-sivusta sekä kommentoimalla blogin fb-sivun julkaisua. Arvonta alkaa nyt ja päättyy tiistaina 14.4 klo 18.00. Voittaja ilmoitetaan blogin fb-sivulla. Onnea arvontaan!

Siina

torstai 2. huhtikuuta 2015

Perhosia

Jotta lasten vaatettaminen ei olisi liian yksinkertaista. Etsiskelin viikkokausia kaunista, luonnonvalkoista, lyhythihaista ja puuvillaista t-paitaa, jossa olisi jokin yksinkertainen kuvio, sekä mieluiten vielä jotain kuparista yksityiskohtaa. Meille ostettiin nimittäin POMPdeLUXin kevään mallistosta kaunis luonnonvalkoinen Dillon-tyllihame, joka kaipasi yläosaa, enkä halunnut taaskaan tyytyä katalogiyhdistelmään. Dilloniin täydellisesti sopiva yläosa käveli vastaani pari viikkoa sitten KappAhlissa ja mikä parasta: kaikki lastenvaatteet olivat juuri tuolloin tietämättäni -25% alessa! 
Olen tosi tyytyväinen tähän löytööni. T-paidan myyntihinta on vain 9,95 euroa, joten ilman alennuksiakin se on mukavan edullinen. T-paitoja ostin kaksi ja kummankaan kuparikimalteet eivät ole kärsineet parissa pesukerrassa. 
 Ballerinat on tilattu noin kuukausi sitten Nextin kevätmallistosta. Kenkiä ei taida enää olla myynnissä ellei niitä tule myöhemmin lisää. Joku muukin taisi hullaantua näistä ihastuttavista perhosista. Ne ovat ihania kun näyttää, että perhoset ovat laskeutuneet kengänkärjille paistattelemaan auringossa.
Harvoin yhdistän valkoiseen alaosaan jotain valkoista myös yläosaan mutta tämä yhdistelmä vaan miellyttää kovasti silmää. Tätä tullaan varmasti käyttämään kesällä tosi paljon!