keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mini Me by Mango

MINI ME on espanjalaisen vaatekauppaketjun, Mangon, syksyllä julkaisema mallisto, joka sisältää samanlaisia vaatteita ja asusteita äideille ja tyttärille. Tai oikestaan kyse on enemmänkin naistenmallistosta, joka on tehty lisäksi minikoissa, n. 3-12-vuotiaita tyttöjä varten.

Malliston kuvat ovat hyviä ja hieman humoristisiakin. Muutaman vaatteen ostaisin mielelläni itsellenikin! Mustan nahkaminihameen kohdalla huomasin yllättäen oman rajani hiipivän vastaan, vaikka se itsessään kaunis hamonen onkin. Tarkoituksena ei ollut kirjoittaa tyttöjen aikuismaisesta pukeutumisesta mutta kuvat herättivät paljon ajatuksia. Nykypäivän lapset tuntuvat aikuistuvan niin hurjan varhain. Kymmenenvuotiaan ei välttämättä tarvitse pukeutua Disneyn-collegeasuihin, mutta esimerkiksi (niiiin monen ketjun) teiniblingbling-topit ja napapaidat, puolet pakaroista paljastavat shortsit tai minikokoiset kiilakorkolenkkarit voisivat ilmestyä tyttöjen käyttöön hieman myöhemmin (jos silloinkaan...). Tietysti tilanne on hankala jos kaverit pukeutuvat tavallisena koulupäivänä esimerkiksi vartalonmyötäiseen kokomustaan tai glitteritoppeihin. Monen nuoren, tai siis lapsen, olisi varmaan vaikeaa kävellä joukkoon aivan toisin pukeutuneena. Puuh, onneksi nämä asiat eivät ole meillä ajankohtaisia vielä pariin vuoteen. Ja omat asenteetkin ehtinevät muuttua kai vielä monta kertaa ennen sitä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti