sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vaatetuksia viikon varrelta

Nyt tulee ihan pikkuisen juttua Tyttöjen pukeutumisesta. Vaikka blogi käsittelee lähinnä uutuustuotteita, tulevia trendejä ja muuta kovin kaupallista kamaa, olemme huomanneet, että kaikki ne harvat, meidän omaa arkeamme koskevat jutut saavat aina ihan hurjasti lukijoita blogiin vierailulle. Yritämme tietysti parhaamme, että teillä olisi vaihtelevaa ja kiinnostavaa luettavaa ja tässä tulee nyt niitä toivottuja asukuvia.

 Voisinpa lyödä vetoa, että olemme lastenvaatteiden suhteen aika peruskeskivertoporukkaa. Ostamme runsaasti vaatteita myös kirppiksiltä ja tietysti myymme siellä vanhoja pois. Me tykkäämme kovasti vaihtelusta ja yritämme olla kangistumatta liikaa omiin kaavoihimme. Lapset saavat myös itse vaikuttaa vaatetukseensa, tosin juhlavaatteissa (niin paljon kuin tytöt haluaisivatkin) ei meillä lähdetä esim. leikkipuistoon tai kauppaan, tapakasvatusta sekin.


Meiltä kysyttiin viime vuoden puolella, että mitkä ovat suosikkimerkkejämme ja mitä käytämme perusarkipäivinä. Nimesimme silloin Zaran ja PO.Pin sellaisiksi myymälöiksi, joista voisimme ostaa kaiken tarvittavan lapsillemme. Me olemme kyllä ihan perus Bogi-Lindex-H&M-Zara-Nameit-Next-PO.P suurkuluttajia. Näiden lisäksi meillä on arkikäytössä useampia vaatteita merkeiltä kuten Creamie, POMPdeLUX, Vertbaudet, Wheat, ja Benetton. Vähemmistönä on sitten esimerkiksi Mini Rodini, NoaNoa, Mayoral ja Mini a Ture. Yksittäisiä kappaleita on tietysti useilta merkeiltä, sillä vaihtelu virkistää ja eri merkkien hinta-laatu-suhdetta on aina hyvä testailla. 

Eli mitä niillä Tytöillä oikein on päällänsä? Kuvia on jotenkin aivan tuskaista ottaa (juu olette siis jo huomanneet, ettei tämä blogi ole mikään valokuvauksen riemuvoitto) ja itseasiassa nämä on näpsitty osittain kahdenkin eri viikon ajalta. Useimmiten nuo tylleröt eivät vaan ole paikallaan jos näkevät, että kuvaa yritetään ottaa!


Tämmöinen liivimekko + aluspaita yhdistelmä on juuri sitä meidän tyypillistä arkista pukeutumista: kaapista vetäistään se ekana käteen sattunut vaate, yleensä mekko, ja sen sävyihin sitten vaan äkkiä joku suhthyvin passaava kaveri. Farkkumekkoja meillä on useampia kun ne käyvät niin hyvin yhteen monen vaatteen kanssa. Pinkki väri on muuten kokenut meillä selittämättömän inflaation viimeisen puolen vuoden aikana! 


Tunika, shortsit & sukkikset yhdistelmä on ollut paljon käytössä. Tämä on meidän mittapuulla sellainen vähän "siistimpi" vaihtoehto vaikka kerhoon ja muskariin. Nuo POMPdeLUXin shortsit ovat kyllä käytössä vähintään kerran viikossa, niin kivat ne ovat!


Isoimman tytön yksi suosikkimekko on tämä kaunis "miniturren" mekko, mutta se on äidin painajainen silityksen ansiosta. Yläosan vekit, sisävuori, ja erittäin rypistyvä puuvilla takaavat sen, että tämä lojuu lähes aina silitettävien pinossa, kodinhoitohuoneen ylimmäisellä hyllyllä! Utuiseen roosaan yhdistyy kauniisti tummansininen Benettonin neuletakki sekä Nextin leggarit. Mekko on vielä hieman reilu mutta sopinee hyvin sitten kesällä.


POMPdeLUXin eri väriset trikoopaidat ja leggarit ovat meillä kovassa käytössä erilaisten mekkojen ja tunikoiden kanssa. Tässä roosat PdL:t söpön Lindexin farkumekon kanssa. Ja äiti näemmä taas laiminlyönyt silitystä ja repäissyt mekon suoraan narulta puettavaksi.


H&M:n roosa polkadotmekko on säilytetty isosiskolta pienemmille. Henkselit ovat hieman epäkäytännölliset mutta on se vaan niin ihana vaatekappale! KappAhl Newbien peruspaidat ovat meillä kovassa käytössä ja ne pitävät kyllä muotonsa ihan superhyvin vuodesta toiseen, nukkaakaan ei tule millään! Jalassa Lindexin neulosleggarit, niitäkin löytyy kaapista useita.


Pakko myöntää, että jonakin päivänä lasten asut olivat jotenkin niin huonosti yhdisteltyjä, ettei kuvaa vaan tehnyt mieli ottaa. Tulipa mieleen, että kuinkahan lavastettuja ja etukäteen suunniteltuja esim. muotibloggaajien päivän asut ovat! Ja toisaalta tuli mieleen, että kiinnostaakohan ketään edes nähdä näitä kuvia, kun meidän lapsilla on kuitenkin arkisin niin paljon peruslindexiä ja hooämmää päällänsä. Loppujenlopuksi meillä on kuitenkin todella vähän käytössä sitä mitä kaupoissa on myynnissä. Yritämme aina yhdistellä vaatteita (uutta ja secondhandia) niin, ettei ystävällä/naapurilla/tarhakaverilla/jokatoisella hoploppaajalla tule vastaan samanlaista vaatepartta. Valmistajien valmiiksi pureskellut asuyhdistelmät eivät houkuta.


Tässä kuvassa on Wheatin AW13-malliston mekko, PdL:n ribbien kera. Tämä mekko on kyllä äidin oma megasuosikki ja oli meillä käytössä viime viikolla myös pienillä lastenkutsuilla. Oikein sievä juhlamekkokin. :)


Voi olla että asukuvia ei ole ihan lähiaikoina tiedossa lisää mutta ehkä tämä tyydytti nyt hieman uteliaitten nälkää ja kenties karisti jopa joitain ennakkokäsityksiäkin: täällä ei missään muotiluomuksissa kuljeta vaikka niistä välillä kirjoitellaankin. :)

Oikein hyvää helmikuun ensimmäistä viikkoa, kevättä kohti mennään kovaa vauhtia!

2 kommenttia: