lauantai 8. marraskuuta 2014

Kopioita?

Se jännä olo kun pidät kaupassa kädessäsi pientä vaatekappaletta ja tuntuu, että olet nähnyt samanlaisen aiemmin, ainoastaan varustettuna eri valmistajan lapuilla. Tätä on muuten tapahtunut minulle useasti, etenkin ketjumyymälöissä.
Viime vuonnahan joulun alla nousi kohu H&M:n lastenvaatteista, jotka olivat muotisuunnittelija Camilla Lundstenin mukaan selviä kopioita hänen Lindexille suunnittelemastaan Lillephant-mallistosta. Kopiointikohusta kirjoitti mm. Taloussanomat ja Dagens Nyheter.


Lisää esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla! Osa samanlaisuuksista on hyvin hienovaraisia ja tuntuu, että ne voisivat olla ihan puhtaasti sattumaakin. Ja ilmeisesti kuitenkin aika harvat lähtevät vaateteollisuudessa näistä taistelemaan. Tässä Bobo Chosesin kuoseja vuodelta 2013, ja perässä Espritin kevään 2014 hedelmiä. Hassua, että ei yksi, vaan kaksi tuotetta on noin samantyylisiä kuin toisella valmistajalla. Voisiko tässä olla kyseessä ihan lain puitteissa sallittu inspiraation hakeminen?



Tämä Cittarin punainen välikausitakki on kaikkia värejä myöten identtinen ruotsalaisen PO.Pin takin kanssa... Voiko tällainen olla enää pelkkää sattumaa? Takkien heijastinnauhat, vetoketjujen vetimet ja jopa etukappaleen leikkaus ovat hämmentävän samankaltaisia.


Tanskalaisen Anguluksen sydänsandaalit ovat olleet myynnissä jo aiempina kausina. Tämän vuoden keväällä H&M:n isojen tyttöjen ballerinoja koristi kovin tutun näköinen sydänkuvio. Mielleyhtymä muodostui välittömästi. Sydän kuviona taitaa onneksi olla aika vapaata riistaa ja näiden kenkien muotoilu on jokatapauksessa aivan erilainen.


Viimeisin déjà-vu-kokemus tapahtui muutama viikko sitten Lindexillä kierrellessäni. Väri, materiaali, rusetti, resorit, housujen malli - kovin tuttua taas kerran. Välillä tuntuu, että onkohan suunnittelijoilla ideat vähissä kun samantyyliset mallit kiertävät niin monella valmistajalla.


Oletteko te törmänneet kopioihin lastenvaatteiden ja asusteiden maailmassa? Tai hämmästyttävän samanlaisiin tuotteisiin kahdelta eri valmistajalta? Törkeimmät kopiot, jotka itselle on osunut eteen, löytyivät Aasiasta. Siellä Mini Rodinin kuoseja oli kopioitu lähes suoraan. Monessa tapauksessa idean varastamista on vaikea osoittaa suoraan, vaikka nyt tuollaisen pienen sydänkuvion käyttö kengissä. Tai sitruunan laittaminen hihattomaan, raidalliseen kesätoppiin. Itseäni ei aihe sinänsä kosketa, näitä on oikeastaan mielenkiintoista seurailla sekä pohtia, että missä menee se raja, jossa hyvän idean jalostaminen muuttuu kopioimiseksi.


8 kommenttia:

  1. Sisustusmaailmassa tuo kopiointi on hyvinkin tuttua. Aasiassa näkevät hyvän mallin, jota alkavat tuottaa huomattavasti edullisemmin, ja useimmiten huonompilaatuisena. "Paras" oli, kun jossakin halpahallissa tms. myytiin Riviera Maison logolla olevia sisustustuotteita, jotka eivät kuitenkaan olleet aitoja.

    VastaaPoista
  2. Oho, tuo merkkituotteiden väärennöksien valmistaminen ja myyminen on kyllä jo aivan törkeää! :(

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen aihe! Kiinnitin huomioita noihin samoihin neulehousuihin Lindexillä - näyttivät kovin samanlaisilta kuin vuosi sitten Pompilta ostetut housut, jotka löytyvät kaapista. Kappahlilla on valikoimassa vaatteita, joissa on Mini Rodini -tyylinen kuviointi. Ketjuliikkeet hakevat selvästi inspiraatiota muilta merkeiltä. Missä sitten kulkee raja inspiraation hakemisen ja törkeän plagioinnin välillä, sitä on välillä vaikea sanoa. Melkein muuten ostin nuo housut Lindexiltä, koska pidin niistä ja alkuperäisistä niin kovasti. ;) Sitten taas tuntuu, että esim. Pompin suunnittelijoiden täytyy keksiä jotain ihan uutta, kun vastaavantyylisiä vaatteita löytyy ketjuliikkeistäkin.

    VastaaPoista
  4. Joo, nyt on tosi moni kertonut, että nuo samaiset neuloshousut kiinnittivät huomion. Ja Mini Rodinin panda taitaa olla myös todella kopioitu aihe! Tosiaan tuntuu, että uudet ideat olisi tervetulleita. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi mielenkiintoinen aihe, listaa voisi jatkaa varmaan loputtomiin. Todellakin tuntuu, että suunnittelijoilla on ideat välillä aika vähissä :( Toisaalta samanlaistahan se on aikuisten muodin maailmassa.
    Itse en ole hetkeen ketjumyymälöissä lastevaateosastoilla käynyt, joten nuo esimerkkisi ovat jääneet huomaamatta, mutta ainakin Mayoralilla ja Pomp de Luxilla on mallistoissaan kovin samanlaisia vaatteita, mitä sattumoisin löytyy esim. Il Gufon ja Bonpointin viime vuoden mallistoista.. Ja Monnalisan viime kauden juttuihinkin olen törmännyt eri lapuilla varustettuna.
    Todella herättää ajatuksia, missä menee raja plagioinnin ja inspiraation välillä, kuten Liina tuossa ylempänä hyvin pohtikin:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista! Aihe on todellakin mielenkiintoinen ja usein mielessä kun näihin samankaltaisuuksiin törmää siellä täällä. Bonpointin hintavat&laadukkaat mekot ovat upeita ja olen myös huomannut yhtäläisyyksiä niihin huomattavasti edullisemmilla ketjuilla kuten esim. Zaralla!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen juttu! Onpa kovin kopioitu nuo teidän esimerkit, ihan selviä kopioita! Itse en ole juurikaan törmännyt tuollaisiin kaupoissa mutta tämä oli mielenkiintoinen juttu lukea.

    VastaaPoista