keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Hiihtolomatunnelmia

Vietin lasten kanssa viime viikon lomaa ja loppuviikoksi karkasimme koko perheen kesken kylpylälomalle. Etelä-Suomen lomakelit oli kyllä aivan surkeat! Sadetta ja lämpöasteita eli hiihtämisestä sai vain haaveilla ja luistelemassakin ehdimme käymään vain kerran, tekojääradalla. Tässä pieni kuvakooste meidän lomastamme.
Kevättunnelmointia on vaikea estää kun lumet ovat jo kaduilta sulaneet ja linnut livertävät yhä valoisemmissa illoissa! Maisemakin on ihmeen vihreä kun nurmikot ovat näkyvissä. Kylpylässä ei onneksi tarvinnut välittää sateisesta säästä. Lapsille oli paljon omaa ohjelmaa ja kaksi isoa leikkihuonetta. Kylpylän seitsemän vesiliukumäkeäkin jaksoivat viihdyttää useampana päivänä.
Kevät oli ilmestynyt parin päivän aikana myös meidän kotiin kun lasten keräämät oksat alkoivat vihdoin puskea silmua. Ihanaa!
Kohta onkin sitten maaliskuu ja kesäloman odotus voi pikkuhiljaa alkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti