tiistai 24. kesäkuuta 2014

Meidän jengin aleshoppailuja

Meidän alennusshoppailut aloitettiin tietysti jo ennen juhannusta. Osassa myymälöistä eivät alet olleet alkaneet vielä laisinkaan (esim. Zara, jossa alet alkoivat vasta juhannuksen jälkeen maanantaina), osassa taas oli hyvin tavaraa jäljellä. Lindexillä oli jonkun verran -50% vaatteita ja sieltä lähti roosa pitsimekko sekä kaunis valkoinen puuvillapaita.



GUGGUUn hupparit olivat -30% alessa ja näistä olinkin haaveillut pitkään. Nyt kun alesta löytyi juuri meidän koot niin en voinut jättää näitä hyllyyn. Vauvalle täytyy vielä löytää syksyksi Gugguun huppari tai jumpsuit.



Anttilasta löytyi kivat syksykengät taaperolle, hintaa näille jäi alle 18 euroa! Citymarketissa myydään samoja mutta Anttilassa oli näitä ainakin parikymmentä paria jäljellä. Kengät ovat nahkaa sisäpuolelta.


H&M:llä oli vaikka minkälaisia paitoja, mekkoja, housuja ja asusteita alennuksessa mutta sieltä ostettiin ainoastaan näitä kestäviä neulosleggareita, viidellä eurolla sai kahdet. H&M:n sukkahousuissa ja leggareissa on hyvä hinta-laatu-suhde ja niitä on voinut jopa säästää isommalta pienemmille!


Vauvalle löytyi myös jotain pientä. Tämä suloinen, pallohelmainen Hust&Clairen takki on sopiva syksyksi ja se oli -50% alennettu. Mayoralin tossut lähtivät matkaan samalla kertaa mutta ne eivät olleet alessa.



Vauvalle löytyi myös tämä suloinen Name-it mekko täydentämään kokoelmaa.
Tämä oli myös -50%.


Verkkokaupoissa on ollut hyviä alennuksia mutta niistä ostelu on (toistaiseksi?) pysynyt asiallisena. Tämä Reiman takki on tulossa Boozt.comin alesta. Alennusprosentti oli -40% mutta verkkokaupassa saikin vielä -10% lisäalen, jolloin lopullinen hinta oli lähes sama, reilu 40 euroa, postimaksun kanssa.


Ja tällä viikolla jatkuu alemetsästys! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti