tiistai 10. helmikuuta 2015

Tekstiiliurheilua. Ja tanssia.

Lasten (ja aikuisten) liikuntaharrastukset voivat olla aikamoista tekstiiliurheilua. Tätä asiaa olen pohtinut lähiaikoina lähinnä lasten harrastusten kautta. Onko sillä väliä, mitä treenatessa pitää päällään? Meidän tytön balettikoulussa on ensimmäisen vuoden ajan saanut olla päällä mitä tahansa ja aluksi ostimme harjoituksiin hyvin yksinkertaisen vaaleanpunaisen puvun pienellä helmalla. Kotona olemme toki tanssahdelleen ties missä tyllihameessa. Monien muiden tyttöjen käyttäessä mitä muhkeampia tyllihörselöitä, halusi meidänkin tyttö tietysti myös sellaisen. Onneksi mm. H&M myy todella edullisia jumppapukuja ja sieltä ostimme pitkän miettimisen jälkeen valkoisen puvun, jossa on vihdoin vaativan harrastajan "kriteerit" täyttävä tyllihelma. Ajattelimme, että antaa toisen vielä hetken leikkiä balettiprinsessaa.
Kaikenlaista muutakin oheistavaraa on tietysti tullut hankittua: juomapullosta säärystimiin ja nutturaverkkoihin... Uusin ostos on kollaasissa näkyvä Zara girls- kevätmalliston kassi, joka on aivan täydellinen treenikamojen kuljettamiseen (rusetti on lisätty jälkeenpäin). Onneksi tälle kassille löytyy käyttöä muutoinkin. Ensimmäiset harjoitustossut on myös hankittu ja niitä aletaan käyttämään pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Tärkein muutos on kuitenkin vielä tulossa: balettiryhmän tytöt siirtyvät pian käyttämään luokkapukuja, eli kaikilla tulee olla samanväriset ja -malliset harjoituspuvut. Mikä helpotus se tuleekaan olemaan monille! Varsinkin kaikille ei-tekstiiliurheilijoille. Sitten kukaan ei enää tuijota "Pirkkoa", joka treenaa shortseissa ja t-paidassa, eli täysin toimivassa treeniasussa. Ja pian kukaan ei enää muista mankua samanlaista jättihörselötyllimekkoa kuin "Lissulla".
Tulevissa puvuissa ei tule olemaan laisinkaan helmaa, mikä on hyvä, sillä silloin väärät linjat pystytään huomaamaan ja korjaamaan nopeasti. Virheasennot voivat olla jopa vaarallisia. Myöskin niiden erittäin huonosti nilkan ojennusta kehittävien glitteri/hellokitty-tossujen käyttö loppuu, kun jokaisella tulee olla oikeat baletin harjoitustossut. Itselläni on yli kymmenen vuoden kokemus alalta, joten se luonnollisesti vaikuttaa näihin varustemielipiteisiin aika voimakkaasti, eikä mikä tahansa "nätti" kelpaa päälle. Ennemmin teeppari ja shortsit kuin prinsessamekko, jossa ei voi edes suorittaa kaikkia liikkeitä. Onneksi lasten funktionaaliset ja kestävät treenivaatteet eivät ole välttämättä niitä kalleimpia.
Äidin varvastossut roikkuvat yleensä tyttären huoneessa. Onhan nuo tossut aika jännän ja hienon näköisiä ja tiedän muutamia, jotka ovat hankkineet varvastossut roikkumaan seinälle ilman, että niillä on tanssittu askeltakaan. Siinäpä muuten aika kirjaimellisesti sitä tekstiiliurheilua, jossa pääosassa ovat kauniit ja kalliit varusteet. Tämmöiset kuluneet ja likaiset tossut ovat kyllä ennemmin karut kuin kauniit mutta muistuttavat hyvin mistä treenaamisessa on todella kyse. Ei ulkonäöstä vaan ahkerasta harjoittelusta. Ammattitanssijoiden keskuudessa jopa usein treenataan aikamoisen kulahtaneissa ja epämääräisissä vaatekappaleissa: villaiset lämmittimet voivat olla reikäiset ja repäisty päälle ullakon taaimmaisesta nurkasta. Tämä mielestäni viestittää siitä, että taiteen tekeminen ja oman tekniikan hiominen on kaiken keskiössä, ei ulkonäkö.
Vaikka välineitä ja söpöjä asusteita onkin kiva ostella, uskon täysin, että toimivat ja tarkoituksenmukaiset vaatteet riittävät, varsinkin lapsilla. Vasta sitten kun taso kasvaa ja vaatimukset lisääntyvät, on hyvä panostaa enemmän laatuun. Tanssiharrastuksen aloittamiseen riittävät paljaat varpaat ja ihonmyötäiset vaatteet! Ihana pieni Pirkkokin on pärjännyt aivan mainiosti tunneilla shortseissaan ja näyttää jopa siltä, että Pirkon vahvat "tendue't" ovat ryhmän parhaimmistoa. Että siinäpähän tuijottavat.



4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Meilläkin on aloiteltu balettiharrastusta, tyttö vasta tutustuu baletin ihmeelliseen maailmaan ja äiti nauttii lapsuuden/nuoruuden harrastuksesta uudelleen aikuisbaletin merkeissä. Pukusäännöt ym. näyttivät tulevan monelle yllätyksenä, mutta tätähän tämä mm. on, paikoin hyvinkin kurinalaista ihanaa balettia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Kiva että olet löytänyt aikuisbaletin! Itse tanssin tällä hetkellä muita lajeja mutta baletin tekniikka on tietysti aina mukana. Ajattelen, että vaikka tytöt eivät myöhemmin haluaisikaan jatkaa balettia, siitä tulee olemaan paljon hyötyä muissa lajeissa. :)

      Poista
  2. Tämä oli kiva postaus. mun sisko tanssi balettia myöskin intohimoisesti pitkään ja balettimaailma on sillä tavalla tosi tuttua. Mä luulen kyllä, että tämän pienen balleriinan harrastustie tulee jatkumaan myös pitkälle :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Ai juu, ootkin tainnu joskus mainita sun siskon taustasta! :) Baletti on kyllä aivan oma maailmansa ja vetää helposti ja totaalisesti mukaansa. Ja kyllähän sitä ihan toivoo, että omat lapset harrastaisivat aktiivisesti myös teini-iässä, se pitää poissa niin monista hölmöyksistä! Onko siellä teilläpäin muuten millaiset mahdollisuudet harrastaa tanssia? Varmaan baletin englantilainen koulukunta (RAD) vaikuttaa siellä teilläkin. :)

    VastaaPoista