maanantai 12. toukokuuta 2014

POMP BAG

Heippa kaikki! Ihana ja aurinkoinen äitienpäiväviikonloppu takana!
Nyt tarjoillaan todellista hömppää sateiseen päivään, mihinkään fiksumpaan ei tässä maanantai-mielentilassa taida kyetäkään.

Tapahtui seuraavaa: hävitin erään vanhemman POMPdeLUX-tilauksen mukana tulleista kasseista ja kun minulta kysyttiin sen kuosia, en millään muistanut mikä kuosi oli juuri sillä kaudella kassissa. Yritin etsiä googlesta apuja mutta mistään ei löytynyt mitään vinkkiä, eikä kyllä monen muunkaan kauden kuosista. Lopulta kyseisen kauden POMP bagin kuosi selvisi kun kaivoin vähän muistiani sekä katsoin vanhan malliston kuvia (kassin kuosi löytyi lopulta kyseisen malliston vaatteesta ja huivista). Päätin kuitenkin, että jos kerran tietoa ei löydy netistä, pitää se itse sinne kirjoitella. 

Eli tässä ne kassialvan kätevät bagit tulevat (ehkä kestävintä mitä POMPdeLUX on ikinä saanut aikaan). Bagit ovat kronologisessa järjestyksessä alkaen kaudesta SS11 eli 2011 keväästä.






Pientä epävarmuutta oli muutaman vanhemman kuosin kohdalla mutta yhdessä muistelemalla saimme ne (toivottavasti!) ajoitettua oikeille kausille! Kiitos ihanille apureille!
Oma suosikki lienee syksyltä 2012. Entä teidän muiden suosikit? :)



2 kommenttia:

  1. Mulla vain 3 uusinta :P tykkään jotenkin tuosta SS11, mutta myöskin vuoden 12 molemmista kuoseista :)

    VastaaPoista
  2. Monet näistä on kyllä kivoja! Tuolla toisaalla kun näistä keskusteltiin niin perhoset tuntuivat olevan isoin suosikki. :)

    VastaaPoista