maanantai 6. lokakuuta 2014

Kenkätilaus

Tilasimme isomman kasan kenkiä Pikkujalkojen verkkokaupasta*. Tilaus tehtiin sunnuntaina ja laatikot olivat saapuneet postiin heti tiistaina. Aivan mahtavaa palvelua jälleen kerran! Kuudelle lapselle tuli kolmet talvikengät, kuudet kumisaappaat, yhdet tarralenkkarit ja yhdet sisätossut.


Kun saimme kuulla, että Pikkujalat sponsoroivat kenkähankintojamme alennuksin, heti ensimmäisenä oli selvää, että ainakin kestosuosikkiamme Bisgaardia tilattaisiin. Klassiset mallit ja loistava laatu saavat meidät tilaamaan näitä vuodesta toiseen.



Bisgaardin talvikengissä on vedenpitävä kalvo ja sisällä todella lämmin ja muhkea 100% villa.

Myös Arauto Rapit ovat laadultaan erinomaisia! Talven mallistosta meille valikoituivat kauniit mustat nahkasaappaat sekä metalliroosat ihanuudet (ensimmäinen kuva).



Kolmelle lapselle lähti tilaukseen kumisaappaat, tai oikeastaan kahdet. Oli selvää, että tarvitsemme Bisgaardin vuorelliset sappaat, ja lisäksi meille tuli lämpöisemmille ilmoille samat ilman vuorta. Nyt eteistä koristaa yhteensä kuudet saappaat. Kokojen valinnassa saimme asiantuntevaa apua Pikkujaloista, muuten tilaukseen olisikin valikoitunut aivan liian isoja kokoja.


Lisäksi tilaukseen lähtivät nämä ihastuttavat, käyttäjän itsensä valitsemat, Petit by Sofie Schnoorin tossut.


Ihanaa kun kenkähankinnat on taas hetkeksi tehty!
*Yhteistyössä Pikkujalat.


4 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kenkiä! Meillä alkaa olemaan ensikenkien hankinta ajankohtainen ja mietinkin, kuinka joustavia nuo Bisgaardin talvikengät ovat? Ovatko kengät kovin raskaita jalassa?

    VastaaPoista
  2. Heippa! Riippuu varmasti vähän mallista. Mukavan kevyitä on kyllä monet! Kannattaa ainakin valita malli jossa on joko nauhat tai tarrat, silloin kengän saa istumaan hyvin ja tukevasti lapsen jalkaan. :) Pikkujalkojen sivuilla on hyvät vinkit myös siitä missä kengässä on kapea tai hieman leveämpi lesti. Heiltä voi myös kysellä apua, vastaavat mielellään! Kannattaa olla tarkkana ettei osta mahdolliseen pulleaan jalkaan liian pitkää/kapeaa vartta. Bisgaardin kahden tarran mallit on mielestäni kaikkein parhaita! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita kenkiä! Osaisitko kertoa, miten nuo ylimmän kuvan kengät eroavat toisistaan? Pohjan pitävyys? Villavuorin paksuus? Lesti? ym. Metalliroosat Arauto Rapit ja hopeiset Bisgaardit siis.

    VastaaPoista
  4. Kummassakin vaikuttaa olevan yhtä pitävät pohjat. Noissa tähti-Rapeissa on kapeahko lesti ja pidempi/kapeampi varsi, ei sovi kovin pulleroon jalkaan. Meillä ne tulee enemmän hienosteluun kuin pihaleikkeihin. Noissa Bisgaardeissa on hyvä peruslesti ja sopii moneen erilaiseen jalkaan. Varsi ei ole niin korkea joten niissä on helppo liikkua ja leikkiä. Bisgaardit tuntuu jopa vielä hieman lämpimämmiltä kuin nuo Rapit. :) Toivottavasti tästä oli apua sinulle!

    VastaaPoista