perjantai 20. joulukuuta 2013

Holiday Season

Pikkujoulujen ajankohdasta marraskuun lopulla, alkaa pitkä juhlakausi. Varmasti monilla muillakin kalenterit täyttyvät lasten ja aikuisten pikkujoulujuhlista, jouluavajaisista, itsenäisyyspäivän juhlista, erilaisista esityksistä, kauden päättäjäisistä, joulupoluista ja pajoista. Ihanaa aikaa, jolloin tulee tavattua paljon ystäviä ja sukulaisia! Joulun pyhien jälkeen tulevat vielä tietysti uuden vuoden aatto ja päivä, sekä tammikuussa loppiainen, johon länsimainen "Holiday season" yleensä katsotaan päättyväksi. 
Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna tähän juhlakauteen osuu yksi vuoden kovimmista myyntipiikeistä ennen joulua, sekä isot alennusmyynnit joulun jälkeen. 

Next

Varsinkin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tähän lomakauteen liittyy vahvasti oma muotinsa. Joulusesongin pukeutuminen on iso ilmiö ja koko perheen jouluvaatetuksen markkinointi, kaiken muun joulutavaran ohella, lisää tietysti mukavasti myyntiä. Poroneuleet, tonttuasut, piparkakkupaidat ja lumiukkopipot matchaavine tumppuineen lävähtävät ensimmäisinä silmien eteen kun avaa Brittiläiseltä vaateketjulta tulleen sähköpostin. Ja vastaavia tuotteita on kymmenittäin myös aikuisille! Ehkäpä aikuisten hassuihin petteripunakuonopaitoihin liittyy halu nauttia joulun riemuista lapsenmielisesti? Suomessa ei taida ihan vastaavaa pukeutumiskulttuuria juurikaan olla. Poropaidat eivät ole ainakaan osuneet omaan silmään kaupoissa. Yleinen jouluvarustelummekin taitaa olla hieman maltillisempaa sorttia kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Next

Next

Meidänkin perheessä pukeudutaan jouluna myös hieman muusta ajasta poiketen. Punaista käytetään paljon, voisi sanoa, että jopa koko vuoden edestä! Juhlavaatteita ja hieman siistimpiä arkivaatteita käytetään erilaisissa tapahtumissa ja juhlissa. Itsekin tulee tarkistettua omaa ja lasten (ja miehen) juhlavaatevarastoa aina kaksi kertaa vuodessa: marraskuussa joulun juhlakautta varten, sekä touko-huhtikuussa kesän juhlia ajatellen. Jotenkin se hieman jouluisempi pukeutuminen tekee oman osansa joulumielen löytämisessä. Tänä vuonna on tosiaan ollut taas paljon erilaisia tapahtumia ja tässä on nyt muutama kuva tyttöjen "Holiday season"-vaatetuksista, niistä hieman arkisemmista. Petteri Punakuono valitettavasti loistaa poissaolollaan, ainakin tänä vuonna.


Polarn O. Pyret on meidän luottomyymälämme jouluvaatetuksien suhteen. Sieltä saa joka vuosi kauniita ja juhlavia joulumekkoja sekä mukavia asuja leppoisien pyhien viettoon. Myös pukinkontissa on joka vuosi PO.Pia, nytkin suunnitelmissa on vielä käydä alessa (missähän välissä ehtisi??) katsomassa jotain kivaa lapsille. Ylläolevassa kuvassa onkin meidän PO.Pia kolmelta eri kaudelta. Pallomekko on ostettu Lindexiltä jokunen vuosi sitten, nyt sopiva pienimmälle tyllerölle. Myös tummansininen, harmaa ja valkoinen ovat kauden suosikkeja.


Meillä juhlitaan aattoa oman perheen sekä sisarusten ja vanhempien kera. Pukeudumme yleensä ihan rennosti: miehet neuleisiin ja kauluspaitoihin, farkkuihinkin, naiset esimerkiksi neulemekkoihin tai paitapuseroon ja suoriin housuihin. Tytöillä on aina ollut mekkoja mutta ei mitenkään erityisen juhlavia, sillä kukaan meistä ei halua pönöttää liian virallisina.




Meidän leppoisa ja idyllinen "holiday season" on tällä hetkellä kyllä eniten siivousta, järjestelyä, lahjojen vaihtoa ja paketointia, ruokien suunnittelua ja tekoa, joulukuusen koristelua ja tiukkaa aikataulua, eli vaatetukset ovat ihan viimeisimpänä mielessä!
Neljä yötä enää aattoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti