maanantai 28. heinäkuuta 2014

Karkkivärejä loppukesän tunnelmiin

Kun heinäkuu pyörähtää lopuilleen alkaa sisimpään hiipiä jännä tunne lähestyvästä syksystä.
Vaikka kesä oikeasti jatkuisi vielä pitkälle elokuun loppuun, on elokuu kuitenkin sellainen muutosten ja uusien asioiden kuukausi. Ehkä se tunne on muodostunut jo lapsuudessa, jolloin elokuussa koitti aina paluu arkeen ja takaisin koulunpenkille. Elokuun saapuminen on samaan aikaan ihanaa, kamalaa ja jännittävää. Ja kesän loppuminen, luonnon hitaasti hiipuessa talveen, on jotenkin surullista.
Onneksi pimeät illat ovat niin kovin kauniita lyhtyineen ja syksy aina täynnä uutta ohjelmaa. Meidänkin blogitiimillä on kivoja sekä ihan uusia yhteistyöjuttuja tulossa, todella innostavaa!


Onneksi voimme vielä nauttia viimeisistä kesäkeleistä ja ihanista kesävaatteista! Tällaisia karkkivärejä ei tulekaan syksyllä juuri enää käytettyä kun ainakin harmaa, violetti, petrooli, tummansininen, sinapinkeltainen, musta ja tietysti kaikki punaisen sävyt kanervasta viininpunaiseen pääsevät valtaamaan kunnolla vaatekaapit.








Kaikki vaatteet 2nd hand/vanhempaa mallistoa:
Polkadot-mekko ja leggarit: Polarn O. Pyret
valkoinen narumekko: Bunukka Design
keltaraidalliset leggarit: Bogi
monivärinen huivi: Lindex
keltavalkoinen panta/huivi: Bogi
monivärinen tunika: H&M
sydänpolvileggarit: H&M



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti