Torkkupeittoilmiöstä

Vauvan torkkupeitot, eli ne paksuhkot kangastilkut jotka kulkevat joka paikassa mukana, ovat aivan oma, kiinnostava, ilmiönsä tässä lasten ”riepukulttuurissa.” Aihe tuli minulle yhtäkkiä mieleen, kun viikonloppuna vaelsin erään myymälän vauvaosastolle ja löysin edestäni ihania, pehmoisia pikkupeittoja. Koska meillä ei ole vauvaa, en ole päässyt ostamaan peittoja pitkään aikaan. Torkkupeittoilmiö, johon sain ensikosketukseni jo monta vuotta sitten, jäi kuitenkin pyörimään mieleeni.

Nosh Organics

Neljännen peiton jälkeen huomasin hurahtaneeni jotenkin salakavalasti. Arvelin ensin, että jokin alkukantainen suojeluvietti pakotti minut hankkimaan lapsilleni vielä vähän lisää lämmikettä varastoon. Toisaalta, kun kyse ei kuitenkaan ollut mistä tahansa viimalta suojaavasta villakasasta, vaan ihan tietyistä kuoseista ja brändeistä, ajattelin, että kyseessä on pakko olla jonkinlainen sosiaalinen ilmiö.

POLARN O. PYRET

Must have, pakko saada. Polarn O. Pyret oli uudehko ja erittäin kiinnostava brändi Suomessa kun aloin tutustumaan lastenvaatteiden ihmeelliseen maailmaan ja varustelemaan vielä syntymätöntä esikoistytärtäni kaikella tuikitarpeellisella. Raitoja oli saatava. Tuntui, että olin ainakin edes ulospäin se itsevarma äiti, joka oli hyvin perillä lastenmaailman trendeistä. Todellisuudessa en tuolloin ollut edes aivan varma mihin tarkoitukseen nuo kummallisen pienet peitot olivat tarkoitettu. Rakas Raitapeitto sai myöhemmin seurakseen pari erilaista PO.Pin kausipeittoa. Ja onhan PO.P todella suosittu edelleen! Esimerkiksi Sirkusmalliston peitoista ei edes pysty enää puhumaan, niin puitu aihe se jo on. 

PO.P: Sirkuspeitto

Me&i-merkin Sydänpylly-kirppistä kun seurailee, ymmärtää nopeasti, että kyseisen brändin peitoilla on myös jonkinlainen erikoinen status. Käytetystä peitosta maksetaan helposti kaksin- tai kolminkertainen summa uuteen verrattuna. Merkin fanit puhuvat usein koomisesti ”pyllyilystä” kun joku hurahtaa täysin tiettyyn tuotteeseen ja maksaa siitä maltaita. Jonkinlaisesta hulluudesta/faniudesta on kai oltava kyse, jos kaapista löytyvät yhden merkin kaikki ikinä myyntiin tulleet peittokuosit...

Me&i

”Se on se tietty kuosi, jota ei enää saa, siitä kannattaa maksaa enemmän.” Vaunuissa keikkuva torkkupeitto voi myös viestittää siitä, mihin fanijoukkoon (sypy, POPittaja, rodinisti jne.) äiti kuuluu tai jopa miten vahvasti hurahtanut tämä on: ”Ai SÄKIN onnistuit saamaan Rodinin tilkkupeiton!” Ja sitten se saalistamisvietti. Onhan se aivan mahtavan voitokas tunne kun: ”Sain viimeisen kappaleen ja muut jäivät nuolemaan näppejään!”

Mini Rodini Patchwork Baby Blanket

Itse tunnustaudun semipeittopöpiksi. En ole koskaan ostanut kalliita käytettyjä peittoja. Olen kyllä ostanut söpöjä, laadukkaita, mielenkiintoisia ja omasta mielestäni oman aikansa designia huokuvia peittoja. Vähempikin kyllä riittäisi näille lapsille. Peitoissa viehättää ehkä eniten niihin niin vahvasti liittyvä vauva-aika: on ihanaa kääriä pieni pallero kauniiseen pieneen peittoon, minne tahansa meneekin. Vauvavuoden jälkeen siihen peittoon liittyy niin paljon muistoja, ettei tulisi mieleenkään myydä sitä pois. Ja omasta mielestäni on erityisen kivaa, että peittoa sai juuri kunkin lapsen syntymävuonna, ei enää sen jälkeen. Jokainen lapsi saa siis omansa. Meidän peittomme tulevat olemaan kahdenkymmenen vuoden päästä mahtavia (ja todennäköisesti omituisia tai jopa rumia) esimerkkikappaleita 2000-luvun alun (lasten) trendeistä! :)